home09

Ylikunto vai ylirasitustila?

Seuraavan tekstin olen kirjoittanut jo kesän alussa. Kaivoin sen nyt pöytälaatikon uumenista, mutta aihe sinällään on hyvinkin ajankohtainen,vieläkin.

Perjantai, aurinko paistaa, viikonloppu on edessä. On tämän kesän ensimmäinen lämmin päivä ja tulin terassille tekemään ”toimisto” hommia. Fiilis on hyvä, heti aamusta sain tehtyä kunnon treenin eikä tänään tarvitse enää juosta mihinkään. Linnut laulaa ja tuntuu, että kaikki on hyvin. Olisi siivouspäivä, mutta jätän sen tänään väliin. Liian upea sää siihen touhuun. Ennen en olisi jättänyt.

Ylikunto. Minun kohdallani erittäin väärä nimitys. Ylirasitustila kertoo todellisuuden paremmin. Pakko myöntää, etten uskonut, että minulle voisi moinen kehittyä. Toisaalta, nyt kun jälkikäteen laskee asioita yhteen, en ihmettele yhtään. Tämä ei ole aihe, josta kovin mielelläni kirjoitan, mutta jos tästä jollekin voi apua olla, niin se kannatti. En ole tästä ylpeä ja omalla tavallaan aluksi vähän häpesinkin, että minulle kävi näin, olenhan aina pystynyt pitämään homman kasassa. Nykyajan suorituskeskeisessä maailmassa ylirasitustila on monelle todellisuutta. Yhä useammin siitä puhutaan ja kirjoitetaan. Tiedän, etten ole, enkä tule olemaan yksin tämän asian kanssa. Tämä on yksi syy siihen, miksi kyselen aina asiakkailtani muusta arjen kuormituksesta ennen valmennuksen aloittamista. Haluan varmistaa, ettei kenenkään tarvitsisi turhaan taistella moisen asian kanssa. Toisaalta, minulle tämä lopulta opetti paljon.

                                                    ylirasitus

Selittämätöntä ärtyneisyyttä nollasta sataan sekunneissa, ajatus ei pysy kasassa, ei saa oikein mitään järkevää aikaiseksi. Kaikki pienetkin asiat, jotka aiemmin hoidin tuosta noin vaan, saa stressin nousemaan pilviin asti. Treenit tuntuvat aina raskailta ja palautuminen tuntuu kestävän ikuisuuden. Telkkaria ei pysty kunnolla katsomaan, kun ajatus harhailee koko ajan, lukemisestakaan ei tule mitään. Välillä näkö sumenee ja palaakin kohta jo takaisin. Korvat menee lukkoon ja pam, äänet kuuluu taas. Päässä tuntuu kuin vanne kiristäisi otsaa. Etenkin iltaisin tuntuu, ettei henki kulje kunnolla, rintaa puristaa, huimaa ja tulee rytmihäiriöitä. Uni ei tunnu tulevan millään, vaikka väsyttää koko ajan niin paljon, että voisin nukahtaa pystyyn. Pahimmillaan pelkään kuolevani, onhan outoja selittämättömiä oireita tullut koko ajan pikkuhiljaa lisää, nyt on pakko olla joku aivokasvain tai muu vakava sairaus ja taju lähtee, kopsahdan eteisen lattialle. Pyörryin. Se oli yhtäkkiä minun arkeani.

Siitä lähdin lääkäriin selvittämään, mikä vaivaa. Mistä moiset oireet johtuvat, kun koskaan aiemmin ei ole mitään vastaavaa ollut ja nyt kaikki samaan aikaan. Kaikki maailman testit tehdään ja lääkäri toteaa, että olen terve kuin pukki. Huippu arvoja kaikki. Great! Ja ei kun kotiin, oireet vaan pahenee ja jatkuu. Ja tätä jatkuu, kunnes tajuan, mistä luultavasti on kyse. Nyt on menty monta vuotta liian lujaa.

                                        st

Tämä oli osa vuodenvaihdettani… oireet alkoivat marraskuussa ja lomamatkalta tammikuussa tullessamme ylirasitus pamahti toden teolla päin naamaa. Jännä juttu, olinhan juuri rentoutunut pari viikkoa Dubaissa…

Usein puhutaan ylikunnosta, vaikka todellisuudessa kyse on usein ylirasitustilasta. Se ei tarkoita, että treenaisit pelkästään liikaa. Siihen vaikuttaa koko muu elämäsi ja treenillä voit sitä pahimmillaan helposti pahentaa. Stressi, uupumus, huonot yöunet, heikko ravitsemus, parisuhdeongelmat, isot elämän muutokset ja mitä näitä nyt on, voivat ajaa sinut siihen pisteeseen, että kokonaiskuormitus käy liian suureksi palautumiseen nähden. Itselläni siihen varmasti vaikuttivat läheisen ihmisen sairastuminen vakavasti, pienet lapset, isot elämänmuutokset, yrityksen perustaminen, kiireinen arki (vuorokaudessahan pitäisi olla 48 tuntia, että kaiken ehtii tekemään täydellisesti), perfektionistin luonne, treenaaminen, stressaaminen ja mitä kaikkea muuta tähän voisikaan lisätä… minun soppani oli valmis.

                                     relax

Alettuani pikkuhiljaa uskomaan, että kyse ei ole mistään ”vakavasta” sairaudesta (mikä itsessään jo pahensi tilannetta) vaan, että nyt on menty liian lujaa, aloin tiputtelemaan raskaita treenejä kokonaan pois ja vaihdoin ne metsässä kävelyyn sekä liikkuvuus ja kehonhuoltoharjoituksiin. Keskityin hengittelemään ja rauhoittumaan. Ja kappas, oireeni alkoivat helpottaa. Heti, jos yritin liian aikaisin vetää fyysisesti kovempia treenejä, kostautui se ja oireeni pahenivat. Annoin siis itselleni aikaa palautua kaikesta, niin paljon kuin suinkin pystyin. Sanotaan, että elämä opettaa ja olenkin kiitollinen siitä, että opin kuuntelemaan kehoani ja mieltäni.

Jos kärsit samankaltaisista oireista, joihin eivät lääkäritkään löydä syytä, kokeile josko nämä muutamat vinkkini toimisivat sinulla:

¤ Pyri minimoimaan stressi. (Esim. kodin ei aina tarvitse kiiltää, elä päivä kerrallaan)

¤ Mene ajoissa nukkumaan ja nuku kunnon yöunet, jos mahdollista.

¤ Käy rennoilla kävelylenkeillä, luonto tekee ihmeitä.

¤ Tee syvähengityksiä.

¤ Vähennä kovia treenejä tai ole mieluummin hetki kokonaan ilman niitä. Kroppa ei tiedä onko rasitus fyysistä vai henkistä. Jos olet tottunut treenaamaan paljon ja kovaa ja nyt ahdistaa, että kovat treenit pitäisi jättää pois, ota tämä mahdollisuutena huoltaa ja hoitaa kroppaasi (itse ravasin hieronnassa aluksi monta kertaa kuussa, sillä niskani, hartiani sekä selkäni olivat totaali jumissa, stressaavan tilanteeni takia, itse en toki sitä alkuun edes huomannut, kävin niin kovilla kierroksilla), venyttele, tee liikkuvuus harjoitteita, käy hieronnassa, kokeile joogaa, tee rentoutus harjoituksia tms. Ehdit kyllä halutessasi loppuelämäsi aikana treenata kovaakin vaikka kuinka paljon!

                                               ruokaa

¤ Syö kunnolla, riittävästi hyvää, ravitsevaa ruokaa ja juo vettä

¤ Myös sokereiden, kofeiinin sekä alkoholin jättämistä pois kannattaa kokeilla, pahentavat ahdistavaa oloa.

¤ Tee mahdollisimman paljon asioita, joista pidät. Tapaa ystäviä, matkusta, pidä leffa-iltoja tms.

¤ Vähennä some- aikaa ja jätä ikävät uutiset lukematta.

¤ Anna itsellesi aikaa!!!! Se mikä hitaasti kehittyy, ei nopeasti häviä.

                                                relaa

Minulla nämä auttoivat. Toki vielä tänä päivänäkin, kun välillä menee taas liian lujaa, oireet alkavat nostaa päätään, mutta onneksi olen oppinut jarruttamaan ajoissa. Kuuntele siis kroppaasi, se kyllä kertoo missä mennään.

Kuinka itse saat pidettyä elämäsi balanssissa? Onko sinulla keinoja tai kokemuksia aiheeseen liittyen?

Stressivapaata ja rentoa viikkoa,

Petra